Muutosvastarintaa vai kehitysmyönteisyyttä?

Julkaistu Lahden Näköala -verkkolehdessä 16.5.2021.

Lahti on kuuluisa siitä, että moni merkittävä päätös on syntynyt vain yhden äänen enemmistöllä. Mitä jos nämä täpärät äänestykset olisivat menneet toisinpäin: olisiko Lahti silloin parempi kaupunki? Uskallan väittää, että ei olisi vaan selvästi huonompi.

Yhden äänen enemmistöllä päätettiin niin Sibeliustalosta, toriparkista, Ranta-Kartanosta, Aleksanterinkadun yksisuuntaisuudesta kuin Nastolan ja Lahden kuntaliitoksestakin. Eteläisestä kehätiestä päätettiin muutaman äänen erolla.

Ranta-Kartanon kaava oli ensimmäinen vaikea päätös, jonka jouduin tekemään vuonna 2009 uutena valtuutettuna. Vielä päätöstä seuraavissa vaaleissa ehdokkaita meni kirkkaasti läpi puhtaalla rakentamisen vastustamisella. Kaksi vuotta sitten valtuusto päätti yksimielisesti, ilman yhtään puheenvuoroa, Ranta-Kartanon kaavasta hotellin ja vesiliikuntakeskuksen tarpeisiin. Jokin oli muuttunut merkittävästi vajaassa kymmenessä vuodessa.

Kaikista kovinta poliittista vääntöä koin aikanaan toriparkkiin liittyvässä päätöksenteossa. Silloin laineet löivät pahasti yli, ja sain itsekin vastaanottaa useamman tappouhkauksen. Nyt toriparkki ei herätä enää juurikaan tunteita – tai jos herättää, ne ovat usein positiivisia. Toriparkista on tullut kannattava, ja se on mahdollistanut keskustan kehittämistä ja uusia investointeja.

Päätöksiä pitää uskaltaa tehdä

Sama kaava tuntuu toistuvan: ensin asiaa vastustetaan kovasti ja sen toteuduttua siihen ollaan lopulta tyytyväisiä. Onneksi vastuunkantajat ovat nähneet pitkälle ja ovat jaksaneet olla kehitysmyönteisiä. Asioiden vastustaminen on helppoa. Riittää, kun ilmoittaa, että ei käy. Ratkaisujen löytäminen ja toteuttaminen on paljon vaikeampaa.

Poliitikolta vaaditaan monenlaisia ominaisuuksia. Poliitikon pitää uskaltaa tehdä päätöksiä paineen alla. Myös sellaisista asioista, joita kovasti vastustetaan, mutta oman arvion mukaan ovat oikeita ja kaupunkilaisten kannalta hyviä. Riskejä pitää tietenkin analysoida tarkasti. Mutta on hyvä muistaa: jos ei ota koskaan riskiä, ei voi onnistua.

Kommentit

Jätä kommentti